Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:214760 kpl

LIITE VI Magneettisen avaruussääindeksin (aa) vuosivaihtelu 1844 - 2006 ja auringonpilkut

LIITE VI

Magneettisen avaruussääindeksin vuosivaihtelu (aa) 1844-2006 ja auringonpilkut (harmaa)

auringonpilkku.gifAvaruussäähäiriöt seuraavat auringonpilkkujen 11-vuotista rytmiä, mutta niissä on lyhytkestoisempaakin vaihtelua. Tyypillistä on, että häiriöisyydessä esiintyy kaksi huippua maksimin molemmin puolin, ja että laskevan pilkkujakson aikana sattuva häiriöisyysmaksimi on usein suurempi. Aivan pilkkumaksimin aikaan häiriöisyys voi laskea minimikauden tasolle kuten tapahtui pilkkumaksimivuonna 1979-1980. Musta käyrä edustaa magneettisen häiriöisyyden pitkäaikaista tilastollista vaihtelua.

Magneettinen häiriöisyys on kasvanut koko 1900-luvun, jolloin huippuarvot ovat suurentuneet. Itse asiassa aa-luvun vuositaso on parhaillaan suurimmillaan sitten 1800-luvun. Auringon keskimääräinen aktiivisuus on nykyisin poikkeuksellisen korkea. Syksyllä 2003 häiriöisyyden keskimääräinen taso oli korkeampi kuin koskaan 160 vuoden aikana, jolloin havaintotietoja on kerätty. Auringonpilkkujen suurimmat määrät sattuivat 1950-luvun loppupuolelle, jolloin magneettisia myrskyjä esiintyi keskimääräistä enemmän ja niiden voimakkuus oli myös huippuluokkaa.

Lähde: Nevanlinna Heikki. 2006. Avaruussää – Auringosta tuulee. Ursa.